Näytetään tekstit, joissa on tunniste archipelago. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste archipelago. Näytä kaikki tekstit

15 elokuuta 2013

Työmatka

Työmatkamme Rönnäsin mökeille on taittunut kesän aikana veneellä upean saariston läpi. Pernajanlahti kuuluu Suomen Natura alueeseen ja on suojeltu lintu-, kosteikko- ja vesialue.


Vesi ollut tänä kesänä todella kirkasta.


Aurinkoisia lämpimiä päiviä on ollut monta. Kesästä on päässyt nauttimaan täysillä.

29 maaliskuuta 2013

Jäätilanne Rönnäsissä

Rönnäsin mökkien edustan merialueella talvi on nyt mitä parhaimmillaan seuraavat kaksi viikkoa.

Kävimme keskiviikkona aurinkoisen päivän houkuttelemana merijäällä. Kiintojäätä kairatessamme totesimme jään olevan tiivistä ilman sohjokerroksia ja paksuudeltaan noin 80 cm.

Valoisa kevättalvi on mukavaa aikaa lähteä pilkille vaikka koko perheen kanssa. Pilkkiminen on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa raikkaassa ulkoilmassa.

Taitava pilkkijä voi saada ruokapöytäänsä terveellisen lisän kalaherkuista. Pilkkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin eli siihen ei tarvita kalastuslupia.

Talvipilkkijän tärkeitä varusteita ovat lämpimien vaatteiden ja jalkineiden lisäksi jäänaskalit ja maltti. Jäällä on pidettävä mielessä, että vaikka jää olisikin yhdestä kohtaa vahvaa, voi heikkojakin kohtia löytyä. Ohjeita jäillä liikkujille >

Aurinkoista pääsiäistä!

In the Baltic Sea ice conditions vary greatly. Fast ice is situated in coastal and archipelago areas. At Ronnas fast ice thickness was on Wednesday about 80 centimeter. Next two weeks are the best time to enjoy ice-fishing here.
 

14 joulukuuta 2012

Rönnäsissä on satanut tällä viikolla lunta useaanpaan otteeseen. Lumiaura on vieraillut ahkerasti paikan päällä. Henkilökunta on lapioinut mökkien edustat ja portaat lumesta puhtaiksi.

Talven edistymistä olemme seuranneet rannalta meren umpeutuessa hiljalleen joulukuun aikana jääpeitteen alle. Jäälle pääsee ensi vuoden puolella jos pakkasia riittää.

Ronnas has got a lot of snow in December. The sea has frozen throughout in a thin ice.


Joulukuun alussa / Begin of December.

Joulukuun puolessa välissä / Mid of December.




 

11 kesäkuuta 2012

Seudun tapahtumat


Rönnäsin kesävehreyden keskellä on mukava nähdä asiakkaittemme nauttivan Rönnäsin tunnelmasta ja pidempään viipyvät lomastaan. 

Mökkilomallasi ehdit tutustua kiireettömästi lähiseudun palveluihin ja tapahtumiin. Mökin kansiosta löydät lisäinformaatiota.

Juhannusasiakkaillemme olemme laatimassa perinteistä tiedotettamme läheisistä kesätoreista ja tanssi- ja ruokailutarjonnasta juhannusviikonloppuna.

Ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät myös Loviisan matkailuneuvonnan facebook sivuilta >

05 kesäkuuta 2012

Saaristomuseo


Rönnäsin Saaristomuseossa, tässä lähellä mökkialuetta, on kesän ajan esillä John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeet sekä Jukka Nurmisen vedenalaisia valokuvia. Museon perusnäyttelyssä voi tutustua saaristolaiselämään sekä puu- ja moottorivenenäyttelyyn.

Saaristomuseo, Rönnäs, Kabbölentie 430, 07750 Isnäs. Museo avoinna 28.5 – 12.8 joka päivä 12–17. Pääsymaksu: Aikuiset 3,50 €, alle 15 -vuotiaat ilmaiseksi.

15 kesäkuuta 2011

Salakuljettajien illallinen 30.6!

Alla oleva mielenkiintoinen ilmoitus saapui sähköpostiimme. Algotin Lyhty on tunnelmallinen vanhaan verkkovajaan rakennettu tilausravintola maailman kauneimmassa paikassa Pernajan saaristossa! Suosittelemme!

"Salakuljettajien Illallinen Algotin Lyhdyssä vie tiedät takaisin iloiselle 1920-luvulle. Ruokailun lomassa tapahtuu yhtä sun toista salamyhkäistä saaristossa...Sitovat ennakkovaraukset viimeistään 23.06.2011. Paikkoja rajoitetusti.

Smugglarmiddagen för tankarna till slutet på det glada 20-talet. Under måltidenslopp händer det ena och det andra. Bindande anmälningar senast den 23.06.2011. Ett begränsat antal platser." 

Yhteystiedot/ Kontaktuppgifter: Britt- Lis Sederholm  040 521 8066



Smuggler's dinner

"Algotin Lyhty", a restaurant built in an old fishnet shed, is located approx. 5km from Ronnas towars Kabböle. The restaurant is open by reservation and takes groups between 5-25 people. Dinner here means spectacular views out to the Finnish archipelago, for sure a memorable experience.

The restaurant was named by the legendary alcohol smuggler "Algot", who was active in this area in the 1930's. "Algotin Lyhty" now arranges smuggler themed dinners taking you back to the smuggling days of the 1930's. Binding reservations can be made until June 23, 2011, limited places available. For more information contact: Britt-Lis Sederholm, tel. +358 (0)40 521 8066 or email britt-lis.sederholm(at)pp.inet.fi.


09 kesäkuuta 2011

Vieraile maalaispitäjässä

Kiireetöntä ja viehättävää maalaisidylliä löydät useista Pernajan alueen vanhoista kylistä. 

There are quite a few destinations worth visiting during your stay in Ronnas. You can, as an example, enjoy the leisurley lifestyle, the charming and pieceful countryside idyl in the historic villages of Pernaja, only a short drive away.
 
Viehättävä päiväretkikohde on Pernajan Kirkonkylä, josta löytyy Pernajan kirkko, kesäkahvila, antiikkikauppa, veteraanimuseo, uimaranta ja kirjakielen perustajan Mikael Agricolan muistokohteita. Rönnäsistä vain 30 km itään tie 170:ntä ja siltä poiketaan tielle 1581 Kirkonkylään.

The Pernaja village is a good daytrip destination. The medieval church, summer café and antique shop, veteran museum and the beach not to forget, can all be warmly recommended. Make sure to visit the memorial destinations of Mikael Agricola, the founder of written Finnish. These are all only a 30km drive away from Ronnas. Drive towards the east along road nr. 170, from where you'll need to turn to road nr. 1581, to the Pernaja village.
 
Kirkonkylää hallitseva arvokas keskiaikainen harmaakivikirkko on sisätiloiltaan täynnä historiaa eri vuosisadoilta. Kirkossa on mm. vanha krusifiksi, jyhkeä kivinen kastemalja, Neitsyt Marian ja apostoli Johanneksen puuveistokset ja vuonna 1652 lahjoitettu saarnastuoli tiimalaseineen. Aukioloajat voi tarkistaa puh. 019 5210700 tai 041 4349790.

The Pernaja church, built around the 1390s, is a true treasure chest of historically interesting things. Check the opening hours by calling: +358 (0)19 5210700 or +358 (0)41 4349790.
 
Kirkon vieressä on suomen kirjakielen perustajan Mikael Agricolan patsas. Mikael Agricolan koti on sijainnut kirkosta luoteeseen 1½ km päässä ns. Torsbyn kylässä. Paikalla on nyt osa kotitalon kivijalkaa ja muistokivi.  

Beside the church there is a monument of Mikael Agricola, the father of the Finnish language. Mikael Agricolas home was once situated 1,5km from the church in the "Torsby" village. Left of his home today is the stone foundation of the house, as well as a memorial stone.  


Kirkon vieressä on Pernajan sotaveraanimuseo, johon pääsee tutustumaan sopimalla etukäteen käynnistä puh. 050 5363807.

The veteran museum is also located beside the Pernaja church. Call before your visit at: +358 (0)50 5363807.

Kivenheiton päässä kirkosta löytyy kesäkahvila ja antiikkikauppa Bric & Brac. Keltaisen puutalon kyljessä cáfe kyltti opastaa astumaan sisäpihalle, missä avautuu rauhallinen maalaispiha ja punainen tupatalokahvila. Kiireetön tunnelma ja ystävällinen palvelu ovat kahvilan tunnusmerkit. Antiikkihuoneessa on myytävänä nostalgisia esineitä. Tänä kesänä taide- ja myyntinäyttelyssä voi ihastella taiteilijoiden Pirjo Lindbergin ja Eeva Vesterisen töitä. 

Only a stone's throw away from the church is the summer café and the Bric & Brac antique shop. A yellow sign on the wooden house invites you to step into the inner courtyard, where you can enjoy the pieceful atmosphere and friendly service. The antique shop offers nice things which all have a history. Interested in art? This summer you'll find Pirjo Lindberg's and Eeva Vesterinen's art at display in their gallery.

Mikael Agricolan muistohuone sijaitsee Kirkonkylän lähikirjastopisteessä Kiesitie 3:ssa. Agricola-projektin arkeologiset löydökset ovat Loviisan kaupungin museon säilössä. 

Mikael Agricola's memorial room is situated in the village library, address: Kiesitie 3. The archeological findings of the so called Agricola-project are held by the city museum of Loviisa.
 
Kirkonkylän kallioinen uimaranta sijaitsee kirkolta eteläänpäin 1,5 km päässä, viitoitus kirkolta Backstens strand.

Want to take a break and head for the beach during your daytrip? No problem. You'll find the Pernaja "playa" 1,5km from the church. Just follow the sign "Backstens strand".
 
Rönnäsistä pääsee Kirkonkylälle myös veneellä pienvenesatamaan, jonka koordinaatit ovat 214 Lillfjäden K 618 60º16,7' N 26º06,2' E (Rukuhällintie), josta voi esimerkiksi patikoida 2 km matkan kirkolle ja kahvilaan.

You can also take the boat from Ronnas to the Pernaja church village. Navigate towards the marina, coordinates 214 Lillfjäden K 618 60º16,7' N 26º06,2' E (Rukuhällintie), from where it will be a 2km walk to the church and the café. 

07 kesäkuuta 2011

Risut pois rannasta!

Rantasaunan edustalta on hienot näkymät Pernajanlahdelle. Muutaman vuoden välein vain on hyvä karsia pieniä puita pois jotta maisema pysyy avoimena. 

The Beach sauna cottage has such a beautiful seaview out to the Pernajanlahti bay, it really pays off to cut small trees away from time to time, so that the view remains open. 

Niinpä tartuimme toimeen ja käyttelimme sahaa ja oksasaksia. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen olikin maisema jo avoimempi merelle päin. Samalla tuli ranta- aluetta haravoitua ja veneet ja grillikatos pestyä painepesurilla! 

So off we went with the saw and the pruning shears in our hands! After a few hours of hard work, everything looked much more open again. We also took the chance to rake the area and high pressure clean the boats as well as the grilling roof.

Tuli siinä touhutessa mieleen, että harvalla on näin mahtava työpaikka: mielettömän upeat merimaisemat ja kaunista luontoa ympärillä. Kunhan muistaisi välillä oikaista selkäänsä, hengittää syvään ja nauttia
näistä työpaikkaeduista!

While doing this, I realized how fortunate we are to have this type of a job: an incredible seaview and the beautiful nature surrounding us. The only thing we have to remember is to stretch our backs from time to time, take a deap breath and enjoy these benefits!

16 toukokuuta 2011

Rönnäsin mökit Kauppatorilla!

Rönnäsin mökit ja kokoustilat oli mukana 12.5 Kauppatorilla kun Porvoon ja Loviisan seudun yritykset esittäytyivät pääkaupunkiseudulta kutsutuille kokousvaraajille. Paikkana upeat alukset m/s J.L. Runeberg,

On May 12, 2011, we at Ronnas Cottages teamed up with a group of companies from Porvoo and Loviisa, to present our services to invited conference bookers from the Helsinki metropolitan area. The event took place at the Market Square (Helsinki's most international and famous market), onboard the beautiful ship decks of m/s J.L. Runeberg, m/s Seasong, m/aux Marita as well as on the RIB Boat of Seikkailulaakso.

Kuvassa Marja Martas Rönnäsin mökeistä sekä Marianne Englund ja Timo Salmia South Coast Fishing Adventures- kalastuspalveluista.
From the left Marja Martas from Rönnäs Cottages, Marianne Englund and Timo Salmia from the South Coast Fishing Adventures.

Lukuisat tasokkaista kokouspaikoista kiinnostuneet kutsuvieraat saivat siis tuhdin tietopaketin Porvoon ja Loviisan seudun kohteista ja pääsivät samalla juttelemaan henkilökohtaisesti kanssamme. Runeberg- aluksen mahtavat kuohuviini- ja lohivoileipätarjoilut maistuivat aurinkoisella kannella, haitarimusiikin säestyksellä tietty!

Invited guests interested in quality conference facilities had the chance to meet us and received a lot of information about the options available in the Porvoo and Loviisa regions. Sparkling wine, salmon sandwiches, some accordion music on the sunny deck of m/s J.L. Runeberg - what a great day!


Tilaisuus järjestettiin Premiun Visit- verkoston puitteissa. Premiun Visit on Porvoon- Loviisan seudun laadukkaiden matkailuyritysten verkosto. Tilaisuuden toteutti vankalla kokemuksellaan Porvoo Tours.

The event was a cooperation between companies within the so called "Premium Visit" network. This is a network consisting of high quality travel companies from the Porvoo and Loviisa areas. Porvoo Tours, an experienced tour operator since many years, organized the successful event.