Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ronnas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ronnas. Näytä kaikki tekstit

14 huhtikuuta 2015

Catering keittiömme

Talven aikana olemme rakentaneet mökkialueella olevaan huoltorakennukseen valmistuskeittiön.

Catering kuuluu Rönnäsin mökkien omaan palveluvalikoimaan. Meiltä voi ennakkotilauksella saada ateriat (aamiaiset, lounaat, kahvit, päivälliset, iltapalat) mökkeihin joko toimitettuina ja katettuina tai tarjoiltuina.

Keittiömestarimme arki on nyt sujuvampaa uudessa keittiössä. Tilaa on tehdä entistä maukkaampia aterioita ja luoda tilaisuuksien henkeen sopivia kokonaisuuksia.






28 helmikuuta 2015

Talvi Rönnäsissä

Talven ripotellessa hieman lunta vähälumisen talven keskellä, olemme saanneet ihailla talvipakkasaamuina kaunista suomalaista maisemaa, ja kuunnella pehmeää hiljaisuutta.





19 marraskuuta 2014

Pikkujoulupöytä majoittujille

Talkoopäivä

Rönnäsin mökkien henkilökunta innostui viettämään omanlaistaan tyhy-päivää eli talkoopäivää maisemointityössä ulkona. Raikasta meri-ilmaa, pientä puurtamista ja höytyliikunnan iloa.


Rantasaunan ympäristöä harvennettiin aina yhtä innokkaasti ja nopeasti kasvavasta risukosta. Toisinaan tämä puu risukko ehtii kasvamaan aika pitkälle ennenkuin harvennus väki ehtii taas paikalle.

Päivän työnjako onnistui vallan mainiosti; haravoimista, oksasaksilla harvennusta ja risujätteen kuljettamista mönkijää apuna käyttäen. Nautimme myös hyvää lämmintä makkarakeittoa ja kahvia päivän aikana rantasaunan pitkän pöydän äärellä.


Tet-harjoittelijamme sai kokea mitä kronkreettisimmillaan kiinteistöhuoltotyö ja henkilökunnan talkoohenki saa aikaiseksi, kun toimistoväkikin lähtee ulkotöihin positiivisella asenteella.

Saimme porukalla paljon aikaiseksi. Työn jäljen näkee heti ja avaruus ja siisteys ilahduttaa meitä kaikkia.

10 lokakuuta 2014

Kaislikkoa


Rönnäsin mökki alueen pitkälle rantakaistaleelle oli muodostunut korkea kaislikko viime vuosien aikana.

Kaislikko peitti osittain jo kauniin merinäköalan mökeiltä ja rantapolulta Pernajanlahdelle.

Tänä syksynä kaislikko niitettiin ammattilaisen voimin. Ranta on nyt avoin ja merinäkymästä pääsee nauttimaan aivan toisella tavalla kuin ennen.


Keväällä korjataan vielä pois loput lakoontuneesta heinäkasvijätteestä ja niitetään uudestaan, jotta ranta ei kaisloittuisi heti uudestaan.

Rönnäsin kulunut kesäsesonki

Rönnäsin väki on ollut mukavan kiireinen päivittäisten toimien kanssa puolivuotissesongin aikana. Arjen sujumiseen panostetaan kokous, virkistys tai loma asiakkaiden kohdalla, jotta oleskelu täällä sujuu ilman turhia mutkia. Tässä olemme onnistuneet ja saaneet paljon kiitosta asiakkailtamme.

Karpalo mökki / cottage 49m² + parvi / loft 22m²
Catering menuumme tulee muuttumaan enemmän kausiluontoisemmaksi ja tulemme panostamaan vuoden aikojen mukaan kausi- ja seututuotteisiin.

Kataja mökki / cottage 63m² + parvi / loft 28m²
Muutaman vuoden sisällä pienet mökkimme ovat saanut käydä läpi perusteellisen remonttin ja tekstiili uudistuksen ja voimme ilolla ja tyytyväisyydellä nyt nähdä työmme hienot tulokset.

Kataja mökki / cottage 63m² + parvi / loft 28m²
Rantasaunan uudistaminen on niin sanotusti "piirustuspöydällä" ja mökkiä tullaan uudistamaan viihtyisäksi päiväkokouspaikaksi ja ryhmien iltatapaamispaikaksi. Tästä tulemme kertomaan lisää ensi vuoden puolella.

Paju mökki / cottage 63m² + parvi / loft 28m²

15 huhtikuuta 2014

Rönnäs Á la carte 2014

Tutustu täysin uudistettuun À la carte listaamme.

                  

AAMIAINEN

Kahvia, teetä mysliä, jugurtti, muroja, maitoa, leipää, levite, leikkeleet, juusto, tomaatti, kurkku, hedelmää, tuoremehua, kananmunia sekä karjalanpiirakkaa.

***
LOUNAS

Kermaista lohikeittoa, ruisleipää ja voita
Vuohenjuustosalaattia, grillattua vuohenjuustoa salaattipedillä, leipä, levite, maito ja vesi
Broilerpataa thaicurrylla ja kookosmaidolla, basmatiriisiä *
Lasagnea *
Pinaatti-lohilasagnea *
Kasvislasagnea *
Haukimureketta, katkarapukastiketta, keitetyt perunat *
Stroganoff ja keitetyt perunat *

* Sisältyy salaatti, leipä, levite, maito ja vesi

***

PÄIVÄLLINEN

Menu 1
Palsternakkakeittoa ja leipää
Pestogratinoitua kuhaa pinaattipedillä jokirapujen kera, keitetyt perunat
Appelsiini-cream caramel mansikoiden kera, kahvi ja tee

Menu 2
Grillattua vuohenjuustoa salaattipedillä, balsamicokastiketta
Marinoituja karitsan sisäfileitä (150 g/hlö), rosmariiniperunoita, vihanneksia ja punaviinikastiketta
cappuchinomoussea, kahvia ja tee

Menu 3
Kahta lajia silakoita, 2 lajia silliä, graavilohta ja sinappikastiketta, lohichevicheä
Paholaisen munia, keitetyt perunat, saaristolaisleipää ja vihersalaattia
Tyrnipannacottaa ka kastiketta, kahvi ja tee

Menu 4
Melonia ja parmankinkkua salaattipedillä
Paahtopaistia ja kermaista pippurikastiketta, ratatouillea ja yrttiperunoita
Suklaajuustokakkua, kahvi ja tee

Menu 5 kesäaikaan
Grillitulilla lohinyytit, jugurttikastiketta
Vihannesvartaita, rosmariiniperunoita, salaattia ja patonkia
Marjoja ja vaniljajäätelöä tai kastiketta, kahvi ja tee

***

KOKOUSKAHVIT JA TARJOILUT

Suolaiset tarjoilut, sisältäen kahvin ja teen:

Pasteija feta-pinaatti-, liha- tai lohitäytteellä

Täytetty sämpylä kinkku-juusto tai tomaatti-mozzarella täytteellä

Täytetty croissant kylmäsavulohi-, kinkku- tai tomaatti-mozzarella täytteellä

Makeat tarjoilut, sisältäen kahvin ja teen:

Marjapiirakkaa vaniljakastikkeella
Voisilmäpulla
Korvapuusti

Muuta:

Hedelmävati tarjolla kokouksen ajaksi

***

SAUNALISTA TAI ILTAPALA

Kinkku-, kala- tai feta-pinaattipiirakka ja salaattia

Tsatsikia, hummusta, oliiveja, kasvisdippiä ja patonkia

***

Hinnat sisältävät alvin.
Pyydä tarjous suuremmille ryhmille.

MYYNTIPALVELU:
puh. 0400 714 673 tai info@ronnas.fi

Ateriatilauksen hinta käsittää annoksien valmistuksen, esille panon ja catering-palkkion. Tarjoilusta veloitetaan erikseen, aamiaisella minimiveloitus on 2 tunnista, muissa 3 tunnista.

Ateriatilaus ja henkilömäärä tulee jättää sitovasti vähintään 7 vrk ennen tilaisuutta. Tämän jälkeen laskutuksessa ei huomioida henkilömuutoksia.

Ryhmälle valitaan sama menu. Valmistamme ruuat mahdollisuuksien mukaan vähälaktoosittomiksi. Allergiat ja erityisruokavaliot tulee ilmoittaa 7 päivää etukäteen. Keittiö valitsee korvaavan tuotteen. Mikäli asiakkaalla on erityisiä toivomuksia korvaavan annoksen sisältöön, veloitetaan siitä tilauskohtainen lisämaksu.

Asiakas voi tilata kauttamme tai tuoda mukanaan virvokkeita kuten vichyä ja limonadia. Tilaus tehdään etukäteen myyntipalveluun. Tilaus laskutetaan avattujen pullojen mukaan.

Peruutus tulee tehdä myyntipalveluun kirjallisesti. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

31 tammikuuta 2014

Talvilomalla Rönnäsiin!

Tammikuu vaihtuu kohta helmikuulle ja talvi- ja hiihtoloma jossakin lähellä on mukava vaihtoehto.

Rönnäsin vuokramökeillä nautit muutamasta päivästä viikkoon talvisesta lomasta hyvin varustelluissa, ympäri vuoden käytössä olevissa, mökeissämme rauhallisen luonnon ympäröimänä.

Helmikuun perhetarjous! 49m² mökissä pidennetty to-su alkaen 450 eur, 63m² mökissä to-su alkaen 499 eur.

Talvella uusittu Kataja mökkimme 63m² toivottaa tervetulleeksi! Lue mökistä lisää blogissamme »

Mökki vuokraus puh. 0400 714 673, info@ronnas.fi, yhteydenottolomake »

Aktiivinen talviloma Rönnäsissä sujuu kävellen, kävelysauvoilla tai lumikengillä, pilkillä omatoimisesti tai oppaan kanssa. Rönnäsin edustan jäätyneellä merellä avautuu hyvät mahdollisuudet myös retkiluistelulle. Ota omat luistimet mukaan! Välinevuokraus hinnasto »

Tule aistimaan Suomenlahden saariston talvisesta tunnelmasta, josta myös Tove Jansson ammensi inspiraatioitaan Muumikirjoihinsa, Klovharun on vajaan 30 km päässä Rönnäsistä.


27 joulukuuta 2013

Kataja mökin remontin vaiheita

Muutamia kuukausia kestäneen Kataja mökin uudistus on viimeistelyä vaille valmis. Makuuhuoneiden lattioiden valmistuttua olohuoneeseen asennettiin lattialämmitys ja uudet vaaleanharmaat lattialaatat.


Seuraavaksi koko keittiö koki muodonmuutoksen kun kaapistot, hella, tiskikone ja tiskiallas uusittiin.      

 

Kataja cottage has been under renovation during several months. Bedroom floors were finished first. After that underfloor heating and new floor tiles were installed in the living room. Last but not least the kitchen got a brand new appearance consisting of new cupboards, dishwasher and stove.

02 joulukuuta 2013

Liikunnallinen tuokio kahvakuulan parissa

Rönnäsissä kokouspäivän voi katkaista tuokioksi jollakin tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.

Vaatetuksena joustavat vaatteet ja matalapohjaiset kengät lähdetään ulos huvilan pihalle hauskaan kahvakuula harjoitteluun ammattitaitoisen oppaan johdolla.
Kahvakuula on pyöreä kahvallinen metallipallo, jota käytetään monipuoliseen vastusharjoitteluun. Kahvakuulalla harjoittelu sopii kaikille, aloittaminen ei vaadi valmiiksi hyvää kuntoa tai liikkuvuutta. Kuulia on eri kokoja, perinteiset koot ovat 8, 16, 24 ja 32 kiloa.

Tämän liikunnallisen tuokion jälkeen ajatukset luistavat jälleen aivan erilailla ja kokous saa uutta puhtia. Varaukset info@ronnas.fi

A meeting day can be interrupted in some unusual way at Ronnas. The cottage garden can practice kettlebell gymnastics with a professional guide. Reservation info@ronnas.fi

 
 
 
  

18 marraskuuta 2013

Joulua odotellessa

Kauniin kirkkaat loppusyksyn päivät antavat jo tunnelman häivähdyksiä joulun odotukseen.


Etsitkö työ- tai ystäväporukalle pikkujoulun viettopaikkaa? Rönnäsin mökeillä voit viettää leppoista päivää, iltapäivää tai iltaa rantasauna hirsihuvilassa seurustelun ja hyvän ruuan parissa.


Varaa rantasauna rakennus kokonaan tai osittain. Kummallakin puolella on yhtä suuret saunat suihkutiloineen. Ryhmän saa näin tarvittaessa jaettua sukupuolten mukaan omille puolille saunomaan saunaillassa. Saunomisen lomassa mikä onkaan haastavampaa ja hauskempaa kuin pulahtaa uimaan viileään meriveteen. 

Isolle puolelle kokoonnutaan ruokailemaan pitkän pöydän ympärille ja oleskeluun sopivat mainiosti tilan korituolit ja sohva suurten merimaisema ikkunoiden vieressä. Vuolukivi- takassa räiskyy lämmin takkatuli.

Vaihtoehtoisesti voitte nauttia kirpakkaasta säästä ulkona pihalla ja grillata grillikatoksen luona nauttien samalla kuumaa juomaa.


Jos kaipaatte pienempää tai suurempaa ohjelmaa päiväänne onnistuu se meiltä esimerkiksi sauvakävely- tai luontoretken muodossa alueella. Varauspalvelustamme vuokraat kätevästi teleskooppikävelysauvat valmiiksi mökkiin. Oppaan kanssa pääset luontoretkelle lähimaastoon virkistämään reippaan liikunnan kera luontotietoittasi tai vain nauttimaan rauhoittavasta hiljaisuudesta.

Merelle pääsee vielä ehkä noin kuukauden ajan. Saapuessasi aamulla Rönnäsiin ehdit lähteä veneretkelle saaristoon ihailemaan upeita maisemia Tove Janssonin hengessä tai kalastusretkelle kalastamaan vuoden viimeiset saaliit.

15 marraskuuta 2013

Kataja mökin uudistus

Kataja mökissä tehdään uudistuksia loppuvuoden aikana. Makuuhuoneet saavat uudet
lattialaminaatit lattialämmityksellä. 

Kataja mökin makuuhuoneen uusi lattia.



Kataja mökin makuuhuoneiden lattioiden alapohjat uusitaan aivan kokonaan.