Näytetään tekstit, joissa on tunniste catering. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste catering. Näytä kaikki tekstit

06 lokakuuta 2015

Kovatasoinen kalastuskilpailu Rönnäsissä



Viikonloppuna kisattiin Rönnäsissä kaksipäiväisessä Lund Predator Classic Finland kalastuskilpailussa. Kilpailu oli kerännyt paikalle ehkäpä Suomen kovatasoisimman osallistujajoukon. Pääpalkintona oli Lund Fury 1600 heittokalastusvene ja 30hp Mercury moottori. Palkintojen yhteisarvo oli yli 24000 Euroa.

Kilpailu käytiin vaihtelevassa, mutta kuitenkin pääosin aurinkoisessa säässä. Tämä lisäsi kilpailun haasteellisuutta koska aurinkoinen ja ajoittain lähes tyyni meri lisää kalastuksen vaikeutta.

Kilpailussa ei tapettu yhtään kalaa, vaan kaikki saaliiksi saadut kalat vapautettiin valokuvauksen ja mittauksen jälkeen. Kilpailijoille jaettiin mittalauta ja kumpanakin kilpailupäivänä sinetti, jonka piti näkyä kalan mittakuvassa. Lisäksi kala piti kuvata saajan kasvojen ja maiseman kera. Kuvat lähetettiin välittämästi kännykällä kisatoimistoon jossa ne varmistettiin ja suoritettiin tarkistusmittaus kuvan
perusteella. Kisaa pystyttiin siis seuraamaan reaaliajassa, ja tiedot päivitettiin Facebook sivulle josta kaikki halukkaat pääsivät seuraamaan kilpailun edistymistä.

Kilpailuaika oli molempina päivinä 9-16 kahdella kilpailualueella, Pernajanlahdella ja Loviisanlahdella sekä Klobflärdenillä

Lauantaina kisan alussa Team Motonet otti salama-alun ja piti hallussaan kärkipaikkaa noin kahden tunnin kalastuksen jälkeen jo 404 senttimetrin tuloksella. Takaa alkoivat kuitenkin muutkin joukkueet saada saalista ja iltapäivällä oli kärkeen siirtynyt Team Leech Finland tuloksella 556cm, niskaan hengittivät Fish-On ja Team Signal. Lauantaina vain johtava joukkue sai kokoon kaikki kilpailukalat (3 haukea, 5 kuhaa ja 5 ahventa)

Sunnuntaina joukkueet vaihtoivat kilpailualueita. Sää oli lauantaitakin aurinkoisempi, joten luvassa oli mielenkiintoinen päivä.

Team Leech Finland aloitti rajulla kirillä ollen hiukan jälkeen klo 10 johtopaikalla yhteistuloksella 767cm mutta kärjen takana oli alkanut tapahtua muitakin muutoksia. Ensimmäisen päivän kahdeksannella sijalla ollut Blue WHite Safari oli alkanut nousta tuloslistalla. Muut lauantain
kärkijoukkueet pitivät vielä pintansa järjestyksen hieman vaihdellessa.

Team Leech Finland jatkoi paalupaikalla edelleen, mutta iltapäivän alkuun mennessä oli Blue White Safari kivunnut jo kolmospaikalle ja useammalla joukkueella oli vielä mahdollisuus kisan voittoon. Hetkeä myöhemmia näytti jo siltä, että kisa ratkesi kun kärkijoukkue repäisi kaulaa, johtopisteet nyt 826cm ja eroa seuraavaan jo 71cm.

Kisa ei ollut vielä ohi ja Blue White Safari jatkoi nousuaan, samaan aikaan myös Team Leech lisäsi johtoaan. Team Fish-On hengitti tiiviisti kahden kärkijoukkueen niskassa. Kaksi tuntia kisaa jäljellä ja tilanne oli 1. Team Leech Finland 873cm, 2. Blue White Safari 835cm ja 3. Fish-On 811cm

Näytti siltä että Leech Finland taitaa viedä koko potin lisättyään etumatkaansa ja rikottuaan 900cm rajan, mutta Blue White Safari järjesti 40 minuuttia ennen kilpailun loppua todellisen yllätyksen.
Ensiksi veneeseen nousi 75cm hauki ja heti perään 65cm kuha. Blue White Safari oli mennyt kisan kärkeen ja piti nyt hallussa johtopaikkaa 17cm erolla.

Lopulliset tulokset:
1. Team Blue White Safari, 983 cm (Peter Lahti, Kalle Paavola)
2. Team Leech Finland, 966 cm (Tero Ruoho, Pyry Granlund)
3. Team Fish-On, 863 cm (Mika Tuominen, Timo Narinen)
4. Team Enemmän Ja Isompia, 840 cm (Harri Hintsa, Jere Ahvenainen)
5. Team Motonet, 835 cm (Eetu Paananen, Petri Jääskeläinen)

Lue lisää kilpailusta >

Kirjoittanut Timo Salmia

Julkaistu Loviisan sanomissa 2.10.2015

14 huhtikuuta 2015

Catering keittiömme

Talven aikana olemme rakentaneet mökkialueella olevaan huoltorakennukseen valmistuskeittiön.

Catering kuuluu Rönnäsin mökkien omaan palveluvalikoimaan. Meiltä voi ennakkotilauksella saada ateriat (aamiaiset, lounaat, kahvit, päivälliset, iltapalat) mökkeihin joko toimitettuina ja katettuina tai tarjoiltuina.

Keittiömestarimme arki on nyt sujuvampaa uudessa keittiössä. Tilaa on tehdä entistä maukkaampia aterioita ja luoda tilaisuuksien henkeen sopivia kokonaisuuksia.






08 toukokuuta 2014

Rantasauna











Rantasauna rakennus 126m²

Kokouskäyttöön
Kaisla-tila vuolukivitakalla 80m² klo 8.00 - 16.00
- kokousvälineet fläppitaulu, heijastuskangas, av-laitteet ja internet-yhteys
- mahdollista vuokrata dataprojektori

Kokouksen jälkeen saunatilat
Saunat 1 ja 2 klo 16.00 - 20.00, erikseen veloitetaan: lisätunneista, kylpytynnyri I ja II:sta, lisäsauna R2:sta.

Virkistyskäyttöön
Kaisla-tila vuolukivitakalla ja saunat
Perushinta, maks. 6 hlöä, 4 tuntia, erikseen veloitetaan: lisätunneista, lisähenkilöistä, kylpytynnyri I ja II:sta, lisäsauna R2:sta.

Vuokrattavissa saunapyyhkeitä.
Varattavissa talon oma catering-palvelu.

Myyntipalvelu 0400 714 673 tai info@ronnas.fi

15 huhtikuuta 2014

Rönnäs Á la carte 2014

Tutustu täysin uudistettuun À la carte listaamme.

                  

AAMIAINEN

Kahvia, teetä mysliä, jugurtti, muroja, maitoa, leipää, levite, leikkeleet, juusto, tomaatti, kurkku, hedelmää, tuoremehua, kananmunia sekä karjalanpiirakkaa.

***
LOUNAS

Kermaista lohikeittoa, ruisleipää ja voita
Vuohenjuustosalaattia, grillattua vuohenjuustoa salaattipedillä, leipä, levite, maito ja vesi
Broilerpataa thaicurrylla ja kookosmaidolla, basmatiriisiä *
Lasagnea *
Pinaatti-lohilasagnea *
Kasvislasagnea *
Haukimureketta, katkarapukastiketta, keitetyt perunat *
Stroganoff ja keitetyt perunat *

* Sisältyy salaatti, leipä, levite, maito ja vesi

***

PÄIVÄLLINEN

Menu 1
Palsternakkakeittoa ja leipää
Pestogratinoitua kuhaa pinaattipedillä jokirapujen kera, keitetyt perunat
Appelsiini-cream caramel mansikoiden kera, kahvi ja tee

Menu 2
Grillattua vuohenjuustoa salaattipedillä, balsamicokastiketta
Marinoituja karitsan sisäfileitä (150 g/hlö), rosmariiniperunoita, vihanneksia ja punaviinikastiketta
cappuchinomoussea, kahvia ja tee

Menu 3
Kahta lajia silakoita, 2 lajia silliä, graavilohta ja sinappikastiketta, lohichevicheä
Paholaisen munia, keitetyt perunat, saaristolaisleipää ja vihersalaattia
Tyrnipannacottaa ka kastiketta, kahvi ja tee

Menu 4
Melonia ja parmankinkkua salaattipedillä
Paahtopaistia ja kermaista pippurikastiketta, ratatouillea ja yrttiperunoita
Suklaajuustokakkua, kahvi ja tee

Menu 5 kesäaikaan
Grillitulilla lohinyytit, jugurttikastiketta
Vihannesvartaita, rosmariiniperunoita, salaattia ja patonkia
Marjoja ja vaniljajäätelöä tai kastiketta, kahvi ja tee

***

KOKOUSKAHVIT JA TARJOILUT

Suolaiset tarjoilut, sisältäen kahvin ja teen:

Pasteija feta-pinaatti-, liha- tai lohitäytteellä

Täytetty sämpylä kinkku-juusto tai tomaatti-mozzarella täytteellä

Täytetty croissant kylmäsavulohi-, kinkku- tai tomaatti-mozzarella täytteellä

Makeat tarjoilut, sisältäen kahvin ja teen:

Marjapiirakkaa vaniljakastikkeella
Voisilmäpulla
Korvapuusti

Muuta:

Hedelmävati tarjolla kokouksen ajaksi

***

SAUNALISTA TAI ILTAPALA

Kinkku-, kala- tai feta-pinaattipiirakka ja salaattia

Tsatsikia, hummusta, oliiveja, kasvisdippiä ja patonkia

***

Hinnat sisältävät alvin.
Pyydä tarjous suuremmille ryhmille.

MYYNTIPALVELU:
puh. 0400 714 673 tai info@ronnas.fi

Ateriatilauksen hinta käsittää annoksien valmistuksen, esille panon ja catering-palkkion. Tarjoilusta veloitetaan erikseen, aamiaisella minimiveloitus on 2 tunnista, muissa 3 tunnista.

Ateriatilaus ja henkilömäärä tulee jättää sitovasti vähintään 7 vrk ennen tilaisuutta. Tämän jälkeen laskutuksessa ei huomioida henkilömuutoksia.

Ryhmälle valitaan sama menu. Valmistamme ruuat mahdollisuuksien mukaan vähälaktoosittomiksi. Allergiat ja erityisruokavaliot tulee ilmoittaa 7 päivää etukäteen. Keittiö valitsee korvaavan tuotteen. Mikäli asiakkaalla on erityisiä toivomuksia korvaavan annoksen sisältöön, veloitetaan siitä tilauskohtainen lisämaksu.

Asiakas voi tilata kauttamme tai tuoda mukanaan virvokkeita kuten vichyä ja limonadia. Tilaus tehdään etukäteen myyntipalveluun. Tilaus laskutetaan avattujen pullojen mukaan.

Peruutus tulee tehdä myyntipalveluun kirjallisesti. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

11 huhtikuuta 2013

Study tour tutustumiskäynnillä


Talvinen aurinkoinen sää suosi Study touriin osallistuneita heidän tutustuessaan tiistaina Rönnäsiin.
Isäntämme Timo Salmia kertoi kuulijoille huviloista, kokouspäivien oheistarjonnasta kuten hyvinvointipaketeista, golfista ja kalastuksesta sekä Rönnäs Cateringin uudesta yrittäjästä.

Weather was sunny when Study tour participants were touring Rönnäs. Timo Salmia told them about villas, program possibilities for companies e.g.wellness, golf and fishing.

 
Joutsen huvilan kauniit ja avarat tilat saivat useat huokailemaan ja miettimään sitä kokouspaikka vaihtoehtona.

Joutsen villa is a pleasant and specious meeting place.  

31 elokuuta 2011

Tule syyskokoustamaan Rönnäsiin!


Syksy tekee tuloaan ilmojen viiletessä  ja pian puhkeaa merellinen ruska loistoonsa. Meri on kuitenkin vielä lämmin, joten uiminen ja retkeily merellä on mukavaa ajanvietettä.

Rönnäsin mökit ja kokoustilat sijaitsee meren äärellä Pernajanlahdessa tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta luonnon keskellä. Mökkiemme ikkunoista ja terasseilta avautuu mäntymetsä sekä merinäköala. Rantaveteen on mökeiltämme korkeintaan 80 metriä.

Rönnäs tarjoaa loistavat puitteet kokouksenpitoon valoisissa Joutsen 230m², Pihlaja 195m² ja Kaisla 90m² huviloissamme rauhallisessa ympäristössä. Lisämajoitusta ts. vuodepaikkoja löytyy tarvittaessa pienemmistä mökeistämme kooltaan 49-100m². Mökit, täältä »

Kokouksen lomassa täällä on mahdollisuus virkistäytyä kävelyretkellä lähialueella, uida, golfata tai lähteä merelle ihailemaan suomalaista luontoa: merellistä ruskaa, upeita maisemia tai vaikkapa hylkeitä. Syyskalastus on myös parhaimmillaan!

Rönnäs Catering kattaa kokous mökkiin maittavat ateriat toiveiden mukaan, aamupalasta kolmen ruokalajin juhlavaan illalliseen - kaikki järjestyy pitopalvelun kautta kokouspäiville.

Yritysten pikkujoulut varattavissa nyt majoituksen, ruokailun, saunan ja vaikkapa lisäohjelmien kanssa esim. pihakisat tai Casino Party- peli.

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi, ota yhteyttä varauspalveluumme »