28 huhtikuuta 2015

Punaisesta mökistä tuli Riihi

Ruukinrannan alueella puutarhamaisessa pihapiirissä sijaitseva vanha punainen hirsimökki on saanut uuden nimen. Punainen mökki sai kevättalven aikana nimekseen Riihi.

Uusi nimi ei ole ainoa uudistus mökin kohdalla. Huhtikuun alussa mökistä purettiin aikansa elänyt vanha keittiö ja tilalle asennettiin uudet kalusteet ja keittiökoneet. 
Mökin vanha keittiö
Mökin uudistettu keittiö

Raikkaan valkoiset kaapistot ja tummat työtasot uudistavat mukavasti koko keittiönurkkauksen. Pieni mutta näppärä keittiö ja modernit keittiökoneet luovat mukavat puitteet ruoanlaitolle loman ajaksi. Avoratkaisu tuo tilan tuntua ja antaa  samalla kokille mahdollisuuden seurustella ruokailua odottavan väen kanssa. Entistä tilavampi jääkaappi ja pakastin mahdollistavat myös pidemmän lomajakson, jolloin ruokaostoksilla ei tarvitse käydä päivittäin.

Avonainen ruokailutila ja nurkassa tilava jääkaappipakastin
Näkymä oleskelutilan suunnasta
Näkymä keittiöstä oleskelutilaan ja merelle päin