18 helmikuuta 2012

Lauantain herkuttelua

Tänään pääsimme viimein itsekin nauttimaan mökkialueen rauhasta ja talvisesta luonnosta. Pitkä viikonloppu, hieman kokkausta ja paljon ulkona liikkumista! Takkaan tuli ja saunan makoisat löylyt päivän päätteeksi.

Menulla oli kalaseljanka jonka valmistin lohesta. Lisäksi keittoon tuli sipulia, porkkanaa, palsternakkaa, suolakurkkua ja kaprista. Unohtamatta tietenkään mausteita kuten laakerinlehteä ja pippuria sekä valkosipulia.
Jokin tuossa yhdistelmässä suolaisuus ja happamuus on ihan ylivetoa! Maku pyöristyy ihanasti smetananokareella. Ohjeen löysin ruokablogista jota olen seurannut jo kauan eli Pastanjauhantaa. Ohjetta sitten hieman muuntelin.

Jäällä liikkui jo muutama pilkkijä. Siitä tuli mieleen, että madekausi on juuri parhaimmillaan!


10 helmikuuta 2012

Kirpeässä pakkasessakin voi kuvata!



Näkymä Pernajanlahdelle mökkialueen rannasta. Jäällä on runsaasti lunta, mutta näillä pakkasilla jäät varmasti jo vahvistuvat. Pian päästään pilkkimään!

Ison Rantasaunan terassilla on todella paljon lunta. Lumitöitä onkin riittänyt viikosta toiseen!

Sininen hetki Rönnäsin ranta- alueella. Pakkasta oli kuvauspäivänä - 25C.



Kevättalven aurinko pilkistää Jytyn käytössä olevan mökki Mustikan nurkalle. Kyllä se kevät sieltä!