26 lokakuuta 2012

Vielä kerran veneet!

Yöt ja aamut ovat jo kylmiä, lämpötila painuu alle nollan mutta soutuveneet ovat vedessä 6.11 asti. Pyhäinpäivän viikonlopun jälkeen ne on korkea aika nostaa, koska kovat myrskyt riepottelevat niitä ja meri saattaa olla jäässä ainakin rannoilta. Tänään marssin kuitenkin vielä rantaan ja tyhjensin veneet vedestä sekä jäästä. Aika kylmää touhua, mutta todella upea auringonpaiste palkitsi puurtamisen. Merimaisema oli vertaansa vailla!

Nights and mornings are chilly, but we will take up rowing boats only on November 6th. After that the risk of storms is growing and the sea will get the ice cover. Today I went down by the seashore to empty the boats of icecold water and ice cubes!


25 lokakuuta 2012

Uusi sohva myös Pihlaja- huvilaan!

Aikaisemmin syksyllä päivitin tiedon Pajun uudesta sohvasta, ja nyt saatiin uusi hieno sohva myös Pihlajaan. Pihlaja 230 m2 toimii hyvin esimerkiksi kimppalomailuun useamman perheen voimin tai kokousryhmille. Isossa oleskelutilassa on nyt siis uutta, eli mukava ja tyylikäs kulmasohva, joka hankittiin Iskusta. Näyttää todella kivalta tuossa tilassa jossa lattiakin uusittiin laatoituksin ja lattialämmityksin pari vuotta sitten.

Also Cottage Pihlaja 195 m2 has got a brand new corner sofa. The large living room is very comfortable now with it's new furniture and newly renowed tile floor, with underfloor heating! We added some colorful carpets and cushions to get a warm atmosphere. This cottage is just perfect for several families on vacation or conference groups up till 10- 12 persons.








Syksyinen merimaisema Rönnäsissä

Tänään on ihanan kirkas ja raikas ilma kaiken sateen ja kosteuden jälkeen. Otin kameran mukaan rantaan ja napsin muutamia kuvia laitureilta. Viime yönä on lämpötila jo painunut alle nollan ja mökkien katot ja laiturit ovat jo valkoisia. Meri on upean sininen. Loppusyksyllä kalaa tulee hyvin vesien viilennyttyä. Useinhan täällä kalastellaan pitkälle joulukuuta avovedellä.

Today it's bright and clear weather after all rain we have got during the autumn. The sun was shining and the sea was blue;I totally love this beautiful end of October! Depending on the weather we will fish until December on the open sea. Sometimes the sea will get the ice cover earlier, but anyhow the fishing is good thanks to chilly water!