29 maaliskuuta 2013

Jäätilanne Rönnäsissä

Rönnäsin mökkien edustan merialueella talvi on nyt mitä parhaimmillaan seuraavat kaksi viikkoa.

Kävimme keskiviikkona aurinkoisen päivän houkuttelemana merijäällä. Kiintojäätä kairatessamme totesimme jään olevan tiivistä ilman sohjokerroksia ja paksuudeltaan noin 80 cm.

Valoisa kevättalvi on mukavaa aikaa lähteä pilkille vaikka koko perheen kanssa. Pilkkiminen on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa raikkaassa ulkoilmassa.

Taitava pilkkijä voi saada ruokapöytäänsä terveellisen lisän kalaherkuista. Pilkkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin eli siihen ei tarvita kalastuslupia.

Talvipilkkijän tärkeitä varusteita ovat lämpimien vaatteiden ja jalkineiden lisäksi jäänaskalit ja maltti. Jäällä on pidettävä mielessä, että vaikka jää olisikin yhdestä kohtaa vahvaa, voi heikkojakin kohtia löytyä. Ohjeita jäillä liikkujille >

Aurinkoista pääsiäistä!

In the Baltic Sea ice conditions vary greatly. Fast ice is situated in coastal and archipelago areas. At Ronnas fast ice thickness was on Wednesday about 80 centimeter. Next two weeks are the best time to enjoy ice-fishing here.
 

27 maaliskuuta 2013

Pääsiäisen viettoon

Nauti pääsiäisen lomapäivistä oman porukan kesken lomamökillä. Viihtyisät mökkimme tarjoavat huoletonta oleskelua rauhallisessa ympäristössä.

Rönnäsin upea luonto tarjoaa talvi-iloja pilkkien merellä, kävely- ja piknik-retkillä maastossa, pulkkamäessä ja golf-alueen ladulla hiihtäen. Muutaman kilometrin päässä on luistelukenttä. Talvipäivän kruunaa illalla lämmin mökkisauna.

Valitse sinulle sopiva mökki meiltä pienestä viihtyisästä Kanervasta, tai Pajusta, kolmen makuuhuoneen Lokista tai tilavasta Joutsen huvilasta. Mökkivalikoimaan pääset tutustumaan tästä >

Rönnäsin mökit kutsuvat sinut nauttimaan pääsiäisestä maalaismaisemassa! Tiedustele vapaita mökkejämme varauspalvelustamme puhelimitse 0400 714 673 tai sähköpostilla info@ronnas.fi

19 maaliskuuta 2013

Aurinko nousee ja laskee Rönnäsissä

Ystäväni onnistui vangitsemaan ihania kuvia Rönnäsin mökkien rannasta maaliskuun alussa. Auringon nousun aikaan maisema ja jää värjäytyvät uskomattoman hienoiksi ja tunnelma on lähes taianomainen.

The sunrise and sunset at the Ronnas cottages in the beginning of March. Almost magical feeling...and those colours!