20 maaliskuuta 2012

Sea Golf Rönnäs valmistautuu kevääseen

Kävimme naapurissa eli golfin alueella katselemassa kevään edistymistä. Golfkenttä oli eilen vielä tukevan lumipeitteen alla, mutta niin varikolla kuin Sea Golfin toimistollakin oli virkeätä toimintaa.

Ensimmäiset auraukset golfkentällä on tehty ja lähipäivinä hiekkaa ja tuhkaa levitetään hitaimmin sulaville alueille. Kentällä ei lumen alla ole lainkaan jäätä ja ainakin ensivaikutelma kentän talvehtimisesta on positiivinen. Myös kentän ympäristöä hoidetaan, nyt ovat meneillään metsän harvennustyöt.

Viime vuoteen verrattuna lunta on ajankohtaan nähden vähemmän ja kevät on hieman pidemmällä.
Vuonna 2011 golfkenttä avattiin 19.4.

Maaliskuullakin kiirettä pitää: aurausta, ja hiekoitusta golfkentällä!

Sea Golfin kentänhoitokoneet on huollettu alkavaa kautta varten.

 

Sea Golfin pro shop valmistautuu kauteen 2012 kun hyllyt järjestellään ja täytetään.

13 maaliskuuta 2012

Jääveistoksia

Viime viikonlopun asiakas oli jättänyt mökkien pihaan hienoja jääveistoksia. Vaikka keli oli leuto, olivat veistokset vielä alkuviikosta kunnossa ja kävin niitä kuvaamassa. Aktiivisella naisporukalla oli ollut tapahtumanjärjestäjänä Kikkapakka, jonka Herrasväen hauskat pihakisat ovat olleet todella suosittuja. Pihakisat koostuvat erilaisista tehtävärasteista, ja hommaa viedään eteenpäin huumorilla ja iloisella ulkoilumielellä. Esimerkkeinä lakanalentis, jousiammunta, köysitehtäviä, tandemhiihtoa ja erilaisia erätaitotehtäviä.

Herrasväen hauskat pihakisat ovat tiimikisailua parhaimmillaan ja sopivat hyvin myös kokousryhmille.