Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkivuokraus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkivuokraus. Näytä kaikki tekstit

13 maaliskuuta 2012

Jääveistoksia

Viime viikonlopun asiakas oli jättänyt mökkien pihaan hienoja jääveistoksia. Vaikka keli oli leuto, olivat veistokset vielä alkuviikosta kunnossa ja kävin niitä kuvaamassa. Aktiivisella naisporukalla oli ollut tapahtumanjärjestäjänä Kikkapakka, jonka Herrasväen hauskat pihakisat ovat olleet todella suosittuja. Pihakisat koostuvat erilaisista tehtävärasteista, ja hommaa viedään eteenpäin huumorilla ja iloisella ulkoilumielellä. Esimerkkeinä lakanalentis, jousiammunta, köysitehtäviä, tandemhiihtoa ja erilaisia erätaitotehtäviä.

Herrasväen hauskat pihakisat ovat tiimikisailua parhaimmillaan ja sopivat hyvin myös kokousryhmille.




08 maaliskuuta 2012

Jäätilanne


Ystävällinen pilkkimistä harrastanut asiakkaamme infosi meitä jäätilanteesta 5.3 Rönnäsin edustalla muutama päivä sitten:

Jäätä oli noin 25 - 35cm, lumettomilla alueilla se oli miltei kokonaan teräsjäätä. Saarten rannoissa ja paikoissa missä oli enemmän lunta, oli jää pelkkää kohvaa, eli jäätynyttä sohjoa.

Jäät siis sulavat varmasti tänä keväänä nopeasti. Sen jälkeen kun lumi sulaa jäältä, ei varmaan enää kannata kovin monena päivänä sen jälkeen jäällä liikkua.





24 marraskuuta 2011

Mökki jouluksi


Vielä ehdit varata mökin jouluksi. Rönnäsissä on vapaana mökkejä niin perheiden, pariskuntien kuin ryhmien käyttöön joulun pyhiksi.

Minimi vuokra-aika joulun aikaan on kolme (3) vuorokautta. Hyvin varustellun mökin hinta näillä kolmella vuorokaudella on alkaen 215 euroa/vrk (6 hengen mökki 35,80 eur/hlö) jaksolla perjantai-maanantai.

Tänä vuonna joulustressiltä välttyy maaseudun rauhassa vuokramökissä. Vaivaton loma ilman joulusiivouksia. Joulupöydän antimetkin on mahdollista tilata valmiiksi mökkiin.

Mökkilomalla aikaa jää kaikkein tärkeimpään - yhdessäoloon, sekä rentoutumiseen ja ulkoiluun. Hyvän mielen saa pulkkamäestä, raikkaista talvisista kävelyretkistä, omatoimisesta piknik-retkestä maastoon tai jäille ja kyläläisten luoman hiihtoladun suomasta verkkaisuudesta. Muista ottaa sukset mukaan!

Rönnäsin mökkivalikoimaa pääset selaamaan tästä >

Rönnäsissä on yhteensä 14 mökkiä. Mökkeihin mahtuu 6-16 henkeä mökistä riippuen. Kaikissa mökeissä on sauna ja takka lämpöä ja tunnelmaa tuomassa. Vuokra sisältää takan polttopuut. Lakanat ja pyyhkeet voi vuokrata mökille vietynä tai pedattuina valmiiksi sänkyihin. Ota yhteyttä info@ronnas.fi


08 huhtikuuta 2011

Kokoushuvila Pihlaja saa uutta ilmettä!

Kevään edistyminen on tuonut meille sisustusintoa! Pihlaja- huvila on saanut uudet verhot ja muutenkin mökin ilme on raikastunut. Merihenkisillä sivuverhoilla ja paneeliverhoilla sekä keväisen oransseilla tyynyillä tila tuntuu melkein uudelta, ja tyyli sopii kivasti viime keväänä uusittuun laattalattiaan.


Vielä metsästämme tyyliin sopivia mattoja. On todella mukavaa tarjota asiakkaillemme huvila, jossa on viime vuonna tehty mittava uudistusremontti ja nyt vielä paranneltu tilaa tekstiilein!



Pian voimme siis esitellä uudet sisustuskuvat Pihlaja- huvilasta. Sivuverhot koko huvilassa ovat hiekan väriset, purjerenkain. Merihenkiset paneeliverhot on laitettu myös takkahuoneeseen. Mausteena tummansinisiä ja oransseja sohvatyynyjä.

Pihlaja's style update

This spring we have re-decorated our Villa called Pihlaja. New marine-
and sandcoloured courtains were installed, and the look spiced up with
some colourful orange pillows here and there. The style now fits perfectly
with the tile flooring, which was renovated last year. We are still looking
for perfectly matching rugs. The fireplace room next to the sauna and bath
was also freshened-up by new curtains and wicker chairs.
It's a pleasure for us to to be able to offer our customers a renovated
villa with an newly updated fresh-looking interior.